Palkitseminen
Seligson & Co Rahastoyhtiö noudattaa palkitsemisessa siihen soveltuvaa sääntelyä ja henkilöstön palkitseminen perustuu kiinteän palkan lisäksi yhtiön hallituksen vuosittain hyväksymään muuttuvien palkkioiden palkkiojärjestelmään.
Palkkiojärjestelmän laadinnassa sekä muuttuvien palkkioiden maksamisessa noudatetaan Sijoitusrahastolain (213/2019) 4 luvun ja Rahastoyhtiön ja säilytysyhteisön lupahakemuksiin liitettävistä selvityksistä, palkitsemisjärjestelmästä, rahastoesitteestä ja sijoitusrahastolain 13 luvussa tarkoitetuista rahoitusvälineistä annetun Valtiovarainministeriön asetuksen (257/2019, jäljempänä ”VMA”) säännöksiä sekä yhtiöön konsolidoidun aseman perusteella mahdollisesti sovellettavia IFD/IFR- vakavaraisuuskehikkoon liittyviä säännöksiä ja muuta mahdollisesti soveltuvaa sääntelyä, huomioiden näitä täydentävät, kulloinkin voimassa olevat, Finanssivalvonnan sekä Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (ESMA) tai muun soveltuvan viranomaisen antamat määräykset ja ohjeet sekä kannanotot ja muu ohjeistus.
Yhtiön muuttuvia palkkioita koskevan palkkiojärjestelmän perusperiaatteena on, että muuttuvat palkkiot määräytyvät ja ne maksetaan jako-osuutena yhtiölle jo tosiasiallisesti tuloutuneista varoista. Yhtiön tulot muodostuvat pääasiassa rahastojen hallinnointipalkkioista ja muista palkkioista, jotka tuloutetaan yhtiölle jaksotetusti jälkikäteen. Palkkiojärjestelmä tukee yhtiön liiketoimintastrategiaa ja on sopusoinnussa yhtiön hallinnoimien sijoitusrahastojen ja sijoitustoiminnan tavoitteiden kanssa.
Yhtiö soveltaa palkitsemisjärjestelmää koko henkilöstöönsä hallituksen määrittelemin perustein kuitenkin siten, että VMA:n 3 luvun 3 §:n ja 4 §:n säännöksiä sekä hallituksen hyväksymiä menettelyitä koskien muuttuvien palkkioiden osan maksamista rahoitusvälineillä, maksamisen lykkäämistä sekä palkkiona maksettuihin rahoitusvälineisiin liittyvää säilytysaikaa, sovelletaan erikseen määriteltyjen henkilöiden osalta. Tulospalkkion määräytymisvuodelta maksettavien muuttuvien palkkioiden kokonaiskustannus yhtiölle voi olla enintään 18 % yhtiön laskennallisesta tuloksesta, lisättynä tai vähennettynä tekijänä edellä mainittu konsernin liikevoiton vaikutus, ennen kyseiseltä tulospalkkion määräytymisvuodelta maksettavia muuttuvia palkkioita, mahdollista konserniavustusta ja veroja.
Palkitsemispolitiikka ei sisällä elementtejä, jotka kannustaisivat kestävyysriskien huomiotta jättämiseen. Kestävyysriskejä koskevan ohjeistuksen noudattamisen laiminlyönti voidaan huomioida yhtenä muuttuvan palkkion osittain tai kokonaan maksamatta jättämisen perusteena.