Laskurit  keyboard_arrow_down

Laskurit ja työkalut

Seligson & Co -laskureiden ja muiden työkalujen tarkoituksena on auttaa asiakkaitamme oman säästö- ja sijoitussuunnitelman laatimisessa.

Rahastoluotain

Rahastoluotaimen avulla voi tutkia eri rahastojen ja niiden yhdistelmien antamia maa- ja instrumenttijakaumia.

Oma salkku -palvelusta löytyy rahastoluotain juuri tämän hetkiselle salkullesi.

Sijoitusrobotti SiRo

SiRo pyrkii opastamaan ja sparraamaan, pilke silmäkulmassa. Se ei siis anna varsinaista sijoitusneuvontaa eikä myy sijoitustuotteita.

Video sijoitusrobotin työhaastattelusta antaa käsityksen SiRon toiminta-ajatuksesta.

Laskurit

Laskureita käytettäessä on hyvä muistaa, että kaikki tuotto-oletukset ovat nimensä mukaisesti oletuksia. Tulevia tuottoja on mahdotonta tietää varmasti.

Laskurien oletukset perustuvat aina myös hyvin hajautettuun korko- tai osakesalkkuun. Jos sijoitetaan yksittäisille markkinoille tai esimerkiksi vain yhdentyyppisiin osakkeisiin, ovat riskit aina paljon suuremmat kuin hyvin hajautetuilla sijoituksilla.

Laskureita on sivuillamme kolme erilaista ja ne vastaavat erilaisiin kysymyksiin seuraavasti:

Tavoitelaskuri

Kuinka kauan pitää sijoittaa, jotta saavuttaa tietyn varallisuustavoitteen?
Mikä markkinatuotto vaaditaan, jotta tietyssä ajassa saavuttaa asetetun tavoitteen?

Tuottolaskuri

Kuinka paljon sijoitukseni tuottavat valitulla markkinatuotolla ja ajanjaksolla?
Kuinka paljon rahastojen kustannukset vaikuttavat pitkän aikavälin tuottoon?

Riskilaskuri

Mikä on valitsemani osake-/korkoallokaation tuotto-odotus ja riskitaso?
Millä todennäköisyydellä häviän rahaa tietyllä ajanjaksolla?