Vko 40/22: Kirjanpito
Muistan sinun joskus kuvanneen kirjanpitoa ”mielipiteeksi”. Tämä jonkin verran mietityttää minua. Itse olen lukenut joitakin alkeisoppikirjoja kirjanpidosta ja kyllä siinä mielestäni selkeät säännöt on. Se voi olla mielipide yksittäisen vuoden kohdalla, mutta pitkällä ajanjaksolla sen luulisi heijastavan yrityksen taloudellista asemaa kohtalaisen tarkasti. Ei kai yrityksen huononevaa taloudellista asemaa voi millään kirjanpidon konstilla muuksi muuttaa tai esittää positiivisemmin kuin se on?
Olen muistaakseni kertonut, että rahoitusalan yhtiöissä kirjanpito on hyvin pitkälti vain mielipide. Se johtuu siitä, että pankeissa luottotappiot tai vakuutusyhtiöissä lopulliset korvaukset selviävät vasta vuosien päästä. Sitä ennen niitä pitää vain arvailla.
Mutta kysymys on hyvin mielenkiintoinen. Olen yli 30 vuotta seurannut pörssiyhtiöitä ja sinä aikana niiden kirjanpidon käytännöt ovat muuttuneet paljon. Olen usein miettinyt, vaikuttaako se sijoittajien näkemyksiin yhtiöistä?
Lopullista valaistusta en ole aiheesta saanut, mutta nähdäkseni eurooppalainen kirjanpito on lähestynyt anglosaksista maailmaa. Se ei ole pelkästään hyvä asia. En suinkan tarkoita, että tilintarkastajat eivät olisi päteviä. Tarkoitan vain, että kirjanpidon säännöt ovat joiltakin osin muuttuneet hieman epäloogisiksi.
– – –
Kun vuonna 1988 aloitin analyytikkona, Suomessa oli vielä paljon outoja käytäntöjä. Poistot tehtiin verotuksen sanelemassa eikä kulumisen tahdissa. Yritysostoissa syntynyttä goodwill-arvoa poistettiin osana normaaleja poistoja (koska se oli myös verotuksessa vähennyskelpoinen). Kertaluonteisia kuluja ei erikseen kerrottu sijoittajille.
Kun siirrymme tähän päivään 34 vuotta eteenpäin, tilanne on täysin erilainen. Tulos pyritään eri ”oikaisuilla” saamaan mahdollisimman hyväksi. Huonoimpia osia yhtiöstä siivotaan tuloksesta ”myytävänä olevan omaisuuden” eriin. Ja niin edelleen. Näin on toki tehty esimerkiksi USA:ssa jo vuosikymmeniä.
Eräs äärimmäinen esimerkki Suomessa lienee Nokia. Ei siksi, että se olisi huonoin vaan siksi, että se on käytännöiltään amerikkalaisin. Nokian ”oikaistu” liikevoitto oli 10 viimeisen vuoden aikana (2012-2021) yhteensä 19,9 miljardia euroa. Sen kirjanpitosääntöjen mukainen raportoitu liikevoitto oli vain 3,1 miljardia euroa. Jonnekin siis hävisi peräti 84% tuloksesta.
Osin kyse on siitä, että esimerkiksi yrityskaupoissa syntyvää liikearvoa pitää nykysääntöjen mukaan joka vuosi testata ostohetken oletuksia vastaan ja kirjata alas, jos tulevaisuus näyttää odotettua synkemmältä. Ja esimerkiksi asiakassuhteille asetetaan yrityskaupoissa tietty arvo, joka poistetaan siinä tahdissa, kun oletetaan asiakkaiden poistuvan. Tällaiset erät eivät vaikuta kassavirtaan ja niiden oikaisu on minusta järkevää.
Mutta suurelta osin kyse on myös siitä, että yhtiön johto haluaa näyttää parhaan mahdollisen tuloksen. Esimerkiksi henkilöstön vähennykset – joita vaikkapa Nokia ja TietoEVRY kirjaavat oikaisuina – eivät suinkaan ole kirjanpidollisia, vaan ne vaikuttavat myös kassavirtaan. Eivätkä ne yleensä edes ole kertaluonteisia. Sinänsä on toki fiksua, että sijoittajille ja analyytikoille kerrotaan, mikä olisi voinut olla ”vertailukelpoinen” tulos, jos toimenpiteitä ei olisi tehty. Mutta se on tavallaan toiveajattelua.
Äärimmilleen vietynä toiveajattelun kirjanpito on tietysti ”tulos ilman kuluja” – eikä liene vain sattumaa, että niin moni startup-yritys puhuu mieluummin juuri liikevaihdostaan kuin tuloksestaan. Tai joskus startupit toki eivät edes mainitse liikevaihtoaan, vaan visioitaan tulevasta liikevaihdosta …
– – –
Mutta on kirjanpidossa monia muitakin outouksia.
Kun esimerkiksi lääkeyhtiö Orion myy jonkin uuden lääkkeen oikeudet toiselle lääkeyhtiölle, se kirjaa tulokseensa tuoton. Kun se ostaa samat oikeudet takaisin, kyseessä on ”investointi”, joka poistetaan siinä ajassa, kuin lääkkeestä ajatellaan saatavan tuottoja. Sama kauppa, joka toiseen suuntaan on tuotto, ei siis toiseen suuntaan ole kulu. Ja Orion on nähdäkseni melko pidättyväinen kirjanpitoperiaatteissaan.
Tai vastaavasti, kun Nokian Renkaat sai Venäjällä verohelpotuksia investoinneistaan, niin yhtiö kirjasi ne tulokseensa, eikä investointien vähennyksinä. Aivan samoin kuin espanjalainen viinintuottaja Baron de Ley kirjaa köynnöstensä investointitukia tulokseensa eikä investointien vähennyksiksi.
Näissä ei ole mitään laitonta tai kieroa. Kirjanpitotapa on vain tyhmä, eikä vastaa taloudellista totuutta. Se tosin johtunee ainakin osin verottajan tulkinnoistakin.
– – –
Ehkä kaikkein tyhmin on kuitenkin suhteellisen uusi IFRS16 –sääntö (International Financial Reporting Standards), jota on käytetty vuodesta 2019. Sen mukaan yhtiöiden yli vuoden mittaiset vuokrasopimukset katsotaan velaksi ja siten myös käyttöomaisuudeksi, josta tehdään poistoja vuokra-ajan mukaan, mutta ne eivät siis enää ole liikekuluja.
Ajatus on sinänsä hyvä. Esimerkiksi Finnair on yleensä hankkinut lentokoneitaan operatiivisella leasingilla eikä rahoitusleasingilla, jolloin sopimus ei näy taseella velkana, vaikka se toki sitä on. Juuri tällaisia tilanteita varten IFRS16 lienee luotu.
Mutta normaaleja yhtiöitä ajatellen sääntö on erikoinen. Yhtä hyvin voisi esimerkiksi vaatia yhiöitä kirjaamaan tulevaisuuden palkkakulujaan velaksi ja käyttöomaisuudeksi – tokihan palkkojakin maksetaan tulevaisuudessakin. Siksi en itse yleensä kiinnitä juurikaan huomiota IFRS16-velkoihin, kun tutkin yhtiöitämme, vaikka ne raportoidaan osana korollisia velkoja. Monet yhtiöt tosin raportoivat kyllä velkansa myös ilman IFRS16-lukuja, jotta sijoittajat ymmärtäisivät missä oikeasti mennään.
– – –
Kaikissa edellä mainituissa tapauksissa sijoittajilla on kuitenkin helppo tapa katsoa kirjanpidon läpi. Tuloksen sijaan pitää vain muistaa seurata myös kassavirtaa. Luvut voivat valehdella – siis vaikka yhtiö ei valehtelisi, vaan kirjanpidon hassujen sääntöjen takia – mutta raha kassassa ei valehtele juuri koskaan.
Saahan senkin toki valehtelemaan, jos väkisin haluaa, esimerkiksi piilottamalla velkaa sellaisiin tyäryhtiöihin, joita ei konsolidoida. Niin teki esimerkiksi amerikkalainen Enron, joka sittemmin meni konkurssiin. Enronin tapauksessa se oli laitonta, mutta myös monet rahoitusalan yhtiöt, kuten säilytyspankki State Street, ovat harjoittaneet samaa kirjanpitotapaa aivan laillisesti.
– – –
Tärkein kysymys ehkä silti on, vaikuttavatko kirjanpidon kiemurat sijoittajiin? Onko kirjanpito löystynyt siinä määrin, että historiallisia arvostustasoja ei enää voisi käyttää mittatikkuna markkinoita arvioidessaan? Ainakaan globaalilla tasolla en usko, että tästä olisi juuri pelkoa.
Standard & Poorsin mukaan viimeisen 34 vuoden aikana (1988-2021) USA:n S&P500 –indeksin yhtiöiden yhteenlaskettu ”operatiivinen tulos” on ollut 2472,53 dollaria per osake. Yhteenlaskettu raportoitu tulos on ollut 2154,98 dollaria per osake. Eroa siis 15%.
Kun jaamme koko ajanjakson kahteen 17 vuoden periodiin, niin ensimmäisellä (1988-2004) ero operatiivisen ja raportoidun tuloksen välillä oli 16% ja toisella jaksolla (2005-2021) se oli 14%. Kirjanpitokikkailu ei siis ainakaan USA:ssa ole kasvanut, vaan pysynyt samana. Siis vaikka jälkimmäiseen jaksoon sisältyy finanssikriisi, jolloin erityisesti pankeilla oli erittäin isoja eroja operatiivisten ja raportoitujen tulosten välillä.
Näkisin siksi, että kirjanpidon löystyminen on ennen kaikkea suomalainen tai pohjoismainen ongelma, eikä anglosaksisissa maissa samaa ongelmaa ole. Joten globaalien markkinoiden arvostukselle asialla ei pitäisi olla juuri merkitystä.
– – –
Joka tapauksessa sijoittajan on siis syytä katsoa tulos- ja taselukujen lisäksi miten ja mistä luvut muodostuvat ja mikä on totuus lukujen takana. Ja vasta sen jälkeen muodostaa oma käsityksensä siitä, mikä on fiksua kirjanpitoa ja mikä ei sitä ehkä ole.
Tilintarkastajien rooli on hyvin tärkeä ja he ovat siinä hyviä. Mutta heidän tehtävänsä on toimia kulloistenkin sääntöjen mukaan. Sijoittajan kannattaa lisäksi miettiä, ovatko kirjanpidon säännökset aina järkeviä vai ei.
Vastaan seuraavan kerran kysymyksiinne perjantaina 21. lokakuuta.
PhoebusBlogista
Hyvät Phoebuksen osuudenomistajat,
Vastaan näillä sivuilla sijoittajilta saamiini kysymyksiin (yleensä) perjantaisin. Yritän ryhmitellä kysymykset niin, että Phoebuksen kannalta mielestäni olennaisimpiin vastaan ensin. Näin keskustelun seuraaminen on toivottavasti helpompaa.
Muistakaa, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Hoidan teidän rahojanne, joten teillä on oikeus kysyä kaikesta, joka mieltänne askarruttaa. Toivon, että te myös käytätte tätä oikeuttanne. Arapaho-intiaanien sanoin: “If we wonder often, the gift of knowledge will come.”
Kysyä voitte sähköpostitse. En vastaa anonyymeihin kysymyksiin. Sen sijaan kysyjät säilyvät vastauksissani kaikki anonyymeinä. Siksi otan näihin viesteihin mukaan myös joitakin sellaisia kysymyksiä, joita kysyjä ei välttämättä ole tarkoittanut tähän blogiin.
Otan mielelläni vastaan kehitysehdotuksia.
Tässä blogissa esittämäni ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Ensinnäkin siksi, että oikea neuvo riippuu jokaisen sijoittajan taloudellisesta tilanteesta. Toiseksi, en tässä syvenny käsittelemiini aiheisiin läheskään sillä tarkkuudella kuin varsinaisessa neuvonnassa pitää tehdä.
Asiakaskohtaiseen neuvontaan Seligson & Co:lla on varainhoidon palveluita, jotka ovat maksullisia ja edellyttävät erillistä sopimusta. Lisätietoja ja yhteyshenkilöt tästä.
Ystävällisin terveisin,
Anders Oldenburg, CFA
salkunhoitaja