Vko 02/18: Salkunhoito vs analyysi /yhtiöX
1. Salkunhoitajalta: Tarkemmat tunnusluvut päivitetty
Kuten joka vuosi, Phoebuksen tarkemmat tunnusluvut löytyvät nyt nettisivuiltamme. Voitte siellä tutustua muun muassa rahaston kaupankäyntivolyymeihin ja -kuluihin, sekä niiden jakautumaan per käyttämämme välittäjä.
Viime vuoden osalta luvuissa ei ole muuta erikoista kuin, että säilytypalkkio, joka ennen oli osa hallinnointipalkkiota, on nyt ollut osa pankkikuluja marraskuusta 2016 alkaen. Se selittää, miksi pankkikulut kasvoivat edellisvuodesta noin 3.000 eurolla. Vastaavastihan kiinteä hallinnointipalkkio laski 0,74%:iin aiemmasta 0,75%:ista, kuten kerroin viikon 40/16 blogissa, joten kokonaiskuluja muutos vähensi marginaalisesti.
2. Vanhassa 4/12 blogissa kommentoit hyviä taustoja salkunhoitajaksi. Mitä sellaista olet oppinut/opetellut salkunhoitajan työssä jota et sell-side analyytikkona tehnyt (tietysti kokemusta yleisesti kertyy vuosien varrella mutta haen nimenomaan roolien eroihin liittyvää asiaa)? Yhtiön fundamenttien tutkiminen ja arvonmäärityshän on kai samanlaista. Toki sell-side analyytikko tuottaa kaikenlaista tarpeetontakin …
Olin tosiaan töissä analyytikkona pankkiiriliikkeessä Ruotsissa ja Suomessa yhdeksän vuotta ennen kuin siirryin Seligsonille 20 vuotta sitten. Yritysten analysointi on tottakai roolista riippumatta samanlaista, kuten sanot. Suurin ero on vastuussa, toisaalta koska salkunhoitajana olen suoraan vastuussa sijoitusideoideni tuloksellisuudesta ja ennen kaikkea siksi, että salkunhoitajana asiakaskunnassani ei ole enää vain ammattisijoittajia, vaan myös paljon aivan tavallisia ihmisiä.
– – –
Analyytikkona roolini oli palvella maailman suurimpia ammattisijoittajia, lähinnä USA:ssa ja Englannissa, markkinoiden parhaalla tiedolla niistä suomalaisista yhtiöistä, jotka olivat minun vastuullani. Siihen kuului (kuten hyvin tiedät) paljon erilaista pikakommentointia, kuten neljännesraporttien ja muiden uutisten nopea analyysi ja niiden välissä syvällisempiä analyysejä jostain ajankohtaisesta yhtiöstä tai toimialasta. Kattamani yhtiövalikoima oli siis melko suppea ja tavoitettavuuteni piti olla 24/7/365.
Ainakin siihen aikaan suuri osa asiakkaista – jotka olivat maailman suurimmat rahastoyhtiöt, varainhoitajat ja eläkesijoittajat – pisteyttivät vuosittain käyttämiään välittäjiä ja niiden analyytikoita (henkilötasolla) ja jakoivat sitten seuraavan vuoden kaupankäyntinsä tämän rankingin mukaan eri välittäjille. Palaute oli siis täsmällistä ja nopeaa ja työni hedelmät työnantajalle olivat suoraan mitattavissa, joka oli mielestäni erinomainen asia. Positiivista oli myös, että maailman siihen aikaan ylivoimaisesti suurimman pohjoismaisia osakkeita välittävän yhtiön analyytikkona minulla oli tiiviit yhteydet sekä seuraamiini yhtiöihin että suurimpiin asiakkaisiimme, ja opin molemmilta hyvin nuorena todella paljon. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon opin kollegoiltani, jotka olivat lähes poikkeuksetta maailman parhaita omalla alallaan.
Yhdeksän vuoden jälkeen, kun organisaatiomme alkoi rapistua erään hollantilaisen pankin ostettua firmamme, josta se ei ymmärtänyt mitään, päätin silti lähteä. Osittain siihen vaikutti myös työn ajoittainen vaativuus raporttisesongin aikana (32 tunnin työpäivät käyvät kunnon päälle jonkin ajan kuluttua, joskin auringon noustessa on aika eksoottista kirjoittaa tuloskatsauksia ennen kuin kaupunki herää), mutta pääsyy oli, että parhaat kollegat hajaantuivat kukin minnekin, eikä organisaatio ollut enää entisensä. Päätös oli oikea, organisaatiosta ei enää koskaan tullut hyvää.
Seligson ei suinkaan ollut silloin minulle mikään itsestäänselvyys, vaan vaihtoehtoja oli useita. Osa ostopuolen organisatioita (varainhoitoa), osa myyntipuolen organisaatioita (välitysliikkeitä). Koin kuitenkin jo nähneeni välityspuolen, joten varainhoito tuntui paremmalta vaihtoehdolta ja Seligson valikoitui, koska minua ei enää suuremmin huvittanut muuttaa ulkomaille töihin.
– – –
Se historiasta, mutta historia ehkä auttaa ymmärtämään mistä tulin. Analyytikon pitää tehdä erittäin hyvää työtä ollakseen asiakkaille arvokas, mutta hän ei silti ole suorassa vastuussa asiakkaidensa sijoitusmenestyksestä. Eikä asiakkaille tarvitse opettaa miten osakemarkkinat toimivat, koska he ovat rautaisia ammattilaisia.
Kaikki tämä tietysti muuttui täysin, kun aloin hoitaa Phoebusta. Asiakkaistamme suuri osa on aivan tavallisia ihmisiä, joilla on enemmän tai vähemmän sijoituskokemusta, mutta vain harvat ovat sijoitusammattilaisia. Siksi ehdottomasti tärkein minulle uusi asia oli, kuinka pystyisin vaikuttamaan siihen, että asiakkaat tekevät järkeviä valintoja ja menestyvät sijoituksissaan. Koska vain tyytyväiset asiakkaat vievät liiketoimintamme eteenpäin – siinä asiassa osto- ja myyntipuolen yhtiöillä, tai sen puolen minkään muunkaan toimialan yhtiöillä, ei ole mitään eroa.
Opettelen edelleen. Tärkeintä minusta on, että asiakkailla olisi selvä käsitys sijoittamisen riskeistä jo ennen kuin ottavat riskejä. Siksi avoin kommunikaatio on hyvin tärkeää. Tämä blogi on siinä yksi väline, neljännesvuosikatsauksemme toinen, lehtihaastattelut yms. kolmas. Koskaan ei voi liikaa korostaa sitä, että pörssi nousee ja laskee, eikä kukaan etukäteen voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. En myöskään minä. Sen kuitenkin tiedämme, että vuosikymmenten kuluessa talous kasvaa, yhtiöt vaurastuvat ja niiden maksamat osingot kasvavat. Koirat haukkuvat, mutta talouskaravaani kulkee.
Salkunhoitovastuun kantamisessa minulle on ollut paljon apua siitä, että olen itse Phoebuksen suurin asiakas. Jos epäonnistun täysin, häviän enemmän kuin muut asiakkaamme. Se ei ehkä heitä silloin lohduttaisi, mutta se auttaa lähes kaikkia ymmärtämään, että teen varmuudella joka päivä parhaani.
Muut uudet asiat, joita olen salkunhoitajana joutunut opettelemaan, ovat teknisempiä. Analyytikkona en juuri miettinyt miten ostaa tai myydä epälikvidejä osakkeita niin, että minimoidaaan hintaspredi tai miten osinkojen lähdeverot vaikuttavat yhtiön arvoon sijoituskohteena eri maalaisille sijoittajille tai miten valuuttaspredien vaikutusta salkun tuottoon voi minimoida jne. Kaikki ovat tärkeitä asioita, mutta myös melko yksinkertaisia, kunhan niitä ymmärtää huomioida.
Hauskinta salkunhoitajan työssä on, että voin itse päättää mitä yhtiöitä tutkin, eikä minun tarvitse tuhlata lainkaan aikaani yhtiöihin, jotka eivät minua kiinnosta. Eniten uutta olen ilman muuta oppinut sellaisista yhtiöistä ja toimialoista, joita en analyytikkona seurannut. Ja yhdistämällä ajatuksia, joita laajemmalla seurannalla syntyy koen oppineeni todella paljon siitä, mitkä tekijät yhdistävät menestyneimpiä yhtiöitä.
Täytyy vielä korostaa, että moni näistä asioita johtuu siitä, että työskentelen pienessä yhtiössä, jonka merkittävä omistaja olen. Siksi päätän itse hyvin pitkälle Phoebuksen suuntaviivoista ja siksi käytän paljon ajastani asiakkaiden informointiin. Olettaisin, että suurissa organisaatioissa salkunhoitajat lähinnä hoitavat salkkuja – jos sitäkään, kun puhutaan tiimisalkunhoidosta, jossa kukaan ei liene lopullisesti tulosvastuussa. Toiset viihtyvät paremmin pienissä organisaatioissa, toiset suurissa, eikä siinä ole mitään vikaa. Itse viihdyn parhaiten pienyhtiössä.
– – –
Lopuksi on syytä kommentoida erästä asiaa jota en ole joutunut salkunhoitajana opettelemaan: sijoitustyyliäni. Sen olin opetellut omien sijoituskokemusten kautta jo paljon aiemmin (noin 1984-1995). Totesin mainitsemassasi blogissa, että jokaisen salkunhoitajaksi pyrkivän on syytä opetella sijoittamaan omilla rahoillaan ennen kuin edes harkitsee toisten rahojen sijoittamista, ja olen edelleen samaa mieltä.
Maailmalla on usein tapana, että analyytikon hommista edetään joko salkunhoitajaksi tai investointipankkiiriksi. En ole koskaan oikein ymmärtänyt miksi. Myös analyytikon työ on tärkeää, niin välitysliikkeissä, varainhoitoyhtiöissä kuin ehkä varsinkin investointipankeissa. Mutta käytäntö vaihtelee. Maailman mielestäni parhaisiin kuuluvassa Capital Group –rahastoyhtiössä analyytikoita arvostetaan vähintään yhtä paljon kuin salkunhoitajia, ja se lienee yksi syy siihen, että Capital Group on säilynyt vuosikymmeniä tomialan huipulla.
En tiedä osasinko vastata kovin hyvin varsinaiseen kysymykseesi, mutta toivottavasti vastaukseni ainakin herätti jotain ajatuksia.
3. Mitä ajattelet kauppakeskuksista liiketoimintana? Syökö nettikauppa kauppakeskusten kilpailuedun niin kuin näyttää käyneen tavarataloille, vai korvautuvatko nettikaupan viemät neliöt muulla käytöllä? Yhtiötasolle vietynä, ajatteletko jotain Cityconista? (Viimeisen kohdan voi ohittaa, jos et ajattele Cityconia.)
Phoebus ei ole koskaan sijoittanut kiinteistöyhtiöihin, eikä todennäköisesti tule niihin sijoittamaan, koska kiinteistöt ovat lähempänä reaaliobligaatiota kuin osaketta siinä mielessä, että ne eivät kasva. En siksi ole erityisemmin miettinyt kauppakeskuksia liiketoimintana, enkä lainkaan Cityconia, joten arvasit ihan oikein.
Tämän sanottuani on tietysti päivänselvää, että se osa vähittäiskaupasta, joka siirtyy nettiin ei tarvitse fyysisiä myymälöitä, joten nettimyynnin kasvu vähentää myymäläpinta-alan kysyntää. Neliöiden määrä ei välttämättä laske, mutta ainakaan ne eivät kasva niin paljon kuin ilman nettiä olisivat. Muutos vaikuttaa tottakai myös kauppakeskuksiin, joiden osuus vähittäiskaupasta on 16%.
Ei kauppakeskustoiminta muutenkaan helppoa ole. Kun tänään katsomme vanhempia ostoskeskuksia, kuten vaikkapa Kulosaarta (1960), Puhosta (1965), Vuosaaren pohjoista (1965) tai Laajasalon Yliskylää (1973) ne ovat enimmäkseen tyhjiä ja odottavat purkua. Joskus ne puretaan jo paljon aiemmin, kuten Espoonlahden Lippulaiva, joka rakennettiin 1993. Ennen purkua ne ovat usein parikymmentä vuotta halvimpien kebab/pizzerioiden ja kaljabaarien tyyssija, joka ei todennäköisesti voi olla kovin kannattavaa.
Voimme siis laskea tyypillisen kauppakeskuksen maksimi-iäksi noin 50 vuotta, joista vain ensimmäiset 25-30 vuotta ovat priima-aikaa. Näin ollen rakennuksen hankintahinta pitää poistaa 3-4% vuosivauhdilla ja vain tämän ylittävä osa nimellisvuokratuotosta on todellista tuottoa – muu on kulumista. Jostain syystä monet asunto- ja kiinteistösijoittajat eivät ota kulumista huomioon, mutta se on kyllä ihan oikea kulu.
Kun tähän yhtälöön lisätään nettikaupan tuoma kysynnän supistuminen, en aivan heti innostuisi kauppakeskuksen omistamisesta, ainakaan ilman kaksinumeroisia (vivuttamattomia) nimellistuottoja, vaikka Phoebus sijoittaisikin kiinteistöihin. Mutta sitä emme siis tee, emmekä nähdäkseni tule tekemään.
PhoebusBlogista
Hyvät Phoebuksen osuudenomistajat,
Vastaan näillä sivuilla sijoittajilta saamiini kysymyksiin (yleensä) perjantaisin. Yritän ryhmitellä kysymykset niin, että Phoebuksen kannalta mielestäni olennaisimpiin vastaan ensin. Näin keskustelun seuraaminen on toivottavasti helpompaa.
Muistakaa, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Hoidan teidän rahojanne, joten teillä on oikeus kysyä kaikesta, joka mieltänne askarruttaa. Toivon, että te myös käytätte tätä oikeuttanne. Arapaho-intiaanien sanoin: “If we wonder often, the gift of knowledge will come.”
Kysyä voitte sähköpostitse. En vastaa anonyymeihin kysymyksiin. Sen sijaan kysyjät säilyvät vastauksissani kaikki anonyymeinä. Siksi otan näihin viesteihin mukaan myös joitakin sellaisia kysymyksiä, joita kysyjä ei välttämättä ole tarkoittanut tähän blogiin.
Otan mielelläni vastaan kehitysehdotuksia.
Tässä blogissa esittämäni ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Ensinnäkin siksi, että oikea neuvo riippuu jokaisen sijoittajan taloudellisesta tilanteesta. Toiseksi, en tässä syvenny käsittelemiini aiheisiin läheskään sillä tarkkuudella kuin varsinaisessa neuvonnassa pitää tehdä.
Asiakaskohtaiseen neuvontaan Seligson & Co:lla on varainhoidon palveluita, jotka ovat maksullisia ja edellyttävät erillistä sopimusta. Lisätietoja ja yhteyshenkilöt tästä.
Ystävällisin terveisin,
Anders Oldenburg, CFA
salkunhoitaja