Vko 43/12: Japani

1. Salkunhoitajilta ja analyytikoilta kuulee välillä kaikenlaisia ilman perusteluja esitettyjä kommentteja (tai sitten tiedotusvälineet eivät niitä perusteluja asiakkailleen välitä). Eräässä kommentissa todettiin vain lyhyesti suurin piirtein siten, ettei Eurooppaan kannata sijoittaa, kun Japanissakaan osakkeet eivät ole tuottaneet kahdessakymmenessä vuodessa mitään?

Olen kyllä lukenut Japanin taloushistoriaa, mutta en ole törmännyt analyysiin osakemarkkinoiden näkökulmasta. Pystyisitkö tekemään lyhyen yhteenvedon Japanista kahdeksankymmentäluvun buumista nykypäivään koskien oleellisia makrolukuja, kuten kansantalouden kehitys, pörssiyritysten voittojen kehitys, osakkeiden arvostuksen kehitys ja osakkeiden kokonaistuotto. Miksi siis Japanilaiset osakkeet ovat tuottaneet niin huonosti ja onko esimerkiksi Euroopan tai Suomen tilanteella oleellisia yhtäläisyyksiä Japanin historiaan, globalisoitunut talous huomioiden? Onko tälläisilla makroasialla jotain merkitystä Phoebuksen salkunhoitoon?

Hyvä kysymys, johon en osaa vastata. En seuraa Phoebuksen salkunhoidossa makrotaloutta enkä tunne japanilaisia yhtiöitä riittävästi, jotta osaisin valaista asiaa myöskään yrityspuolelta. Voin kuitenkin antaa joitakin vinkkejä, mitä asioita sinun ehkä kannattaa miettiä vastausta hakiessasi.

Ensinnäkin markkinoiden tuottoa tarkasteltaessa on syytä huomioida sekä loppu- että lähtötilanne. Suuren kuplan jälkeen kestää helposti vuosikymmeniä, ennen kuin markkinat taas saavuttavat ennätystasoja. Sen ei sinänsä tarvitse tarkoittaa, että markkinat tuottaisivat huonosti, vaan se voi yhtä hyvin olla vain oire siitä, että lähtötaso oli järjettömän korkea.

Voit tarkastella vaikkapa vuosituhannen vaihteen internetkuplaa American Stock Exchangen Inetractive Week Internet –indeksin avulla. Syksystä 1998 kevääseen 2000 se nousi puolessatoista vuodessa 560% sijoittajien innostuessa internetin mahdollisuuksista. Seuraavan kahden ja puolen vuoden aikana, kun huomattiin, että tappioiden tekeminen ei olekaan hyvää bisnestä, indeksi laski -91%. Kokonaisuudessaan se tuotti siis neljässä vuodessa -40%.

Tänään indeksin arvo on kolminkertainen vuoden 1998 syksyn lähtötasoon nähden, joten se on 14 vuodessa tuottanut keskimäärin 8% vuodessa. Sijoittaja, joka osti indeksiä huipulla, on tosin vielä -56% tappiolla kahdentoista ja puolen vuoden sijoitusajan jälkeen. Onko indeksi tuottanut huonosti? Minusta ei, mutta se heilui villeinä vuosina niin paljon, että ajallisen hajautuksen unohtanut sijoittaja on epäonnekkaalla ajoituksella voinut hävitä sijoituksestaan valtaosan.

Samanlainen arvostuskupla oli Japanin osake- ja ehkä erityisesti kiinteistömarkkinoilla 1980-luvun lopussa. Nikkei 225 –osakeindeksi nousi vuoden 1985 lopusta vuoden 1989 loppuun neljässä vuodessa 200%. Sitten se laski viidessä ja puolessa vuodessa -63% ja on sen jälkeen laskenut edelleen niin, että se on tänään 77% alle huippunsa, 38% alle kesäkuun 1995 tason ja 31% alle vuoden 1985 lopun lähtötason. Osakesijoittaja on siis 27 vuodessa hävinnyt lähes kolmasosan rahoistaan!

Vai onko? Ensinnäkin on syytä huomata, että Nikkei 225 on hintaindeksi ja toiseksi, että se ei ole markkina-arvopainotteinen ja että sen yhtiöt ovat komitean valitsemia. Mutta ennen kaikkea on syytä huomata, että Japanin jeni on koko tämän ajan jatkuvasti vahvistunut suhteessa US dollariin. Vuoden 1985 lopussa dollarin sai ostaa 250 jenillä. Tänään siihen tarvitaan enää 80 jeniä. Näin ollen tuo 27 vuoden -31% negatiivinen tuotto jeneissä on itse asiassa dollareissa 115% positiivinen tuotto. Se tarkoittaa keskimäärin 3% vuodessa, joka on toki hintaindeksillekin melko surkea pitkän aikavälin tuotto. Erityisesti maassa, jossa osinkotuotto on koko tämän jakson ollut matala.

Jos Nikkein sijaan katsotaan Topix-indeksiä, joka on myös hintaindeksi, mutta joka on markkina-arvopainotettu, sen arvo tänään on jeneissä suunnilleen sama kuin 1985 ja kolmasosa vuoden 1989 huipusta. Dollareissa se on siis 27 vuodessa hieman yli kolminkertaistunut, eli tuottanut keskimäärin 4,3% vuodessa ilman osinkoja. Tämä antaa paremman kuvan markkinoiden kehityksestä kuin Nikkei 225 -indeksi.

Oleellista on siis ensin eliminoida arvostuskuplat ja sitten varmistaa, että verrataan omenoita omenoihin. Mutta senkin jälkeen jää kysymys, miksi Japanin markkinat ovat tuottaneet viime vuosikymmenten aikana vain 4,3% vuodessa ennen osinkoja, vaikka osinkotuotto on ollut matala? Siihen minulla ei ole vastausta.

Lähtisin etsimään vastausta muun muassa siitä, että väestön kasvu on (kai) ollut mitätön, yhteiskunta on melko suljettu eivätkä japanilaiset firmat ole juurikaan onnistuneet valtaamaan maailmanmarkkinoita tai toisaalta saaneet vetoapua siitä, että globaalit jätit olisivat niitä ostaneet. Olettaisin, että kulttuuri, jossa työn tarjoaminen on ehkä tärkeämpää kuin firman kannattavuuden maksimointi, on osasyy. Ja kummankin ongelman osatekijä lienee yritysvaltapiirit; Japanihan on siinä suhteessa edelleen hieman samanlainen kuin Suomi oli 1980-luvulla, SYP- ja KOP- intressipiirien vielä vallitessa.

Näitä ongelmia en näe Euroopassa (muita ongelmia kylläkin), joten olisin hyvin varovainen vetämään sellaista johtopäätöstä, että Japanin tie olisi jotenkin automaattisesti Euroopan tie.

Mutta, kuten sanoin, en osaa vastata. Se tarkoittaa myös, että kynnykseni ostaa Phoebukseen japanilaisia yhtiöitä on hyvin korkea. Meillä oli aikoinaan niitä kolme – Air Liquide Japan, McDonald’s Japan ja Takefuji – joista ranskalainen emo osti ensin mainitun, toinen oli meille huono sijoitus ja kolmas oli surkea, joskin onneksi tajusin myydä osakkeet seitsemän vuotta ennen kuin yhtiö meni konkurssiin. Näistä viisastuneena koen Japanin tuntemukseni kovin huonoksi.

.