Vko 11/12: 2x spekulaatio

1. Maakaasun hinta USAssa on laskenut 14 -> 2 dollariin ja sitä seuraava UNG ETF tippunut yli 500 taalasta 18 taalaan. Millä hinnalla UNGtä kannattaisi mielestänne ostaa ja mikä olisi realistinen myyntihintavoite?

Maakaasufutuureja rullaavan rahaston tuotto-odotus on maakaasun hinnan muutos + USA:n valtion alle 2-vuotisten obligaatioiden korko miinus hallinnointipalkkio 0,6% miinus jonkin verran muita kuluja. Tämä instrumentti ei siis ole mikään varsinainen sijoituskohde, vaan puhdas spekulaation kohde maakaasun tulevan hinnankehityksen suhteen. Siitä minulla ei ole minkäänlaista tietoa tai näkemystä.

Phoebus ei spekuloi, vaan sijoittaa mielestäni hyvien hoidettujen yritysten osiin, eli osakkeisiin. Hyödymme yhtiöiden kasvusta ja niiden maksamista osingoista, eikä sijoituksemme ole millään tavoin riipppuvainen siitä, että joku tulevaisuudessa maksaisi osakkeistamme nykyistä enemmän. Voimme teoriassa pitää osakkeet ikuisesti, jolloin niiden tuotto muodostuu osingoista ja osinkojen kasvusta (vaikka kukaan ei haluaisi niitä koskaan ostaa). Sama pätee kaikkiin varsinaisiin sijoituskohteisiin eli omaisuuslajeihin, joilla on ”rakenteellinen” tuotto.

Vertaa kirjoitukseeni viime blogissa metalleista.

Voin kuvitella tasan yhden järkevän käytön UNG-tyyppiselle tuotteelle. Jos minulla olisi yhtiö, jonka tuotannon kustannuksista maakaasun osuus on hyvin merkittävä – kuten vaikka lannoitetehdas – voisin haluta suojata yhtiöni tuloksen maakaasun hinnanvaihteluilta. Silloin maakaasufutuureja rullaava rahasto voisi ehkä olla kätevä vaihto sille, että itse rullaisin futuureja. Tuolla 0,6% hallinnointipalkkiolla tosin hieman epäilen, että käyttäisin mieluummin itse 20 minuuttia vuodessa futuurien rullaamiseen kuin, että ostaisin tuota rahastoa.

Jos ollaan oikein tarkkoja, en tiedä onko tuotantokustannusten suojaaminen aina järkevää vai ei? Kuluthan ovat samat kaikille toimialalla kilpaileville yhtiöille, joten korkeampi maakaasun hinta näkyy hyvin nopeasti lannoitteiden hinnoissa. Jos suojaan itseäni ja maakaasun hinta nousee, tulen tekemään poikkeuksellisen paljon rahaa, koska lannoitteiden hinnat nousevat mutta kustannukseni eivät nouse. Jos suojaan itseäni ja maakaasun hinta laskee, kilpailijani voivat laskea lannoitteiden hintoja mutta omat kustannukseni eivät laske, jolloin teen tappioita.

”Suojaus” siis lisää tulokseni heilahteluja, eikä suinkaan vähennä niitä, jos kilpailijani eivät ole suojautuneet. Jos taas kilpailijani ovat suojautuneet ja minä en, tulokseni heilahtelut myös nousevat. Optimaalinen suojausstrategia tuntuisi siis olevan se, että toimii tarkalleen samoin kuin kilpailijat keskimäärin.

Kuten kaikissa yritystoimintaa, ja siten osakesijoittamista koskevissa kysymyksissä, toimintaympäristön staattisten vaikutusten analysointi ei alkuunkaan riitä. On elintärkeää ymmärtää, miten muutokset vaikuttavat kilpailutilanteeseen, ja toimia sen mukaan.

2. Kaikki spekulaatiokohteet eivät ole samanlaisia. Jätit onneksi (tai tiedolla?!) viinin pois viime blogin listalta. Sijoittamiskelpoinen huippuviini paranee ikääntyessään joten hinnan nousu on perusteltua, tokihan optimioloissa säilyttäminen maksaa ja myyjä haluaa saada tästä korvauksen.

Jätin viinin pois vain siksi, että en tullut sitä ajatelleeksi. Periaatteessa pidän viinejä aivan samalla tavoin spekulatiivisina kuin muitakin itsessään tuottamattomia hyödykkeitä.

Olet toki aivan oikeassa siinä, että hyvä viini saattaa olla valmis juotavaksi vasta 15-20 vuotta rypäleiden pomimisesta. Siten, jos haluat tarjota vieraillesi loistoviinejä, sinun on syytä verrata sitä, että ostat kaupasta ”valmiin” viinin tai, että ostat jatkuvasti vauvaviinejä niiden tullessa markkinoille ja kypsytät ne itse kellarissasi.

Ensin mainittu vaihtoehto lienee varmempi. Ensinnäkin, sinun ei tarvitse huolehtia siitä, että joukkoon eksyy odotettua huonommin kehittyvien vuosien viinejä, joista ei kasvakaan tarjoilukelpoisia (tai ainakaan niin maukkaita kuin odotit). Toiseksi, sinun ei tarvitse huolehtia siitä, että varastointiolosuhteet ovat optimaalisia, joka maksaa jonkin verran. Kolmanneksi, sinulla ei ole hävikkiä, koska et joudu seuraamaan vuoden-parin välein miten viinisi kehittyvät – tätä hävikkiä moni tosin ehkä kutsuu osingoksi?

Vastapainona viinikauppias toki vaatii, että 20 vuoden päästä huippuviiniä ostaessasi maksat hänelle hankintahinnan lisäksi sille kertyneen sidotun pääoman tuoton sekä varastoinnista ja hävikistä johtuvat kulut. Siten on selvää, että valmiin viinin hinta tulee olemaan moninkertainen verrattuna siihen, että ostat saman viinin itse 20 vuotta aiemmin.

En ole nähnyt mitään hyviä tilastoja viinikauppiaiden kannattavuudesta toimialana, mutta rohkenen epäillä, ettei se ole kovin erikoinen. Alallahan ei juuri ole etabloitumiskynnystä. Jos viinit olisivat erityisen loistava sijoituskohde, kauppiailla olisi kissanpäivät. Ei tarvitsisi kuin maksimoida varastot niin kannattavuus olisi taattu – toisin kuin kaikissa muissa tämän maapallon liiketoiminnoissa.

En ole mikään viinintuntija, mutta ymmärrän niistä jotain. Jos oikein yksinkertaistaen saan esittää, miten vaikeaa viinispekulointi on, salli minun tarkastella Bordeauxn viinejä viime 52 vuodelta (1959-2010):

Näistä vuosikerroista 18 oli alun perin melko huonoja ja 34 hyviä. Hyvistä vuosikerroista noin 8 osoittautui klassikoiksi, joille on kysyntää vielä yli 20 vuodenkin jälkeen. Loput hyvistä vuosikerroista kannatti juoda sitä ennen. Sanon ”noin” 8, koska tuoreimpien 3-4 vuosikerran laatuarviot ovat yleensä yläkanttiin, koska viinitilat, tukkurit ja kaupat haluavat niitä vielä myydä. Todellinen laatu näkyy laatuarvioissa siksi vasta noin 5 vuotta poimimisesta tai sen jälkeen. Jos olet asiantuntija, osaat toki välttää ne miinat.

Viinispekuloijana sinun pitää keskittyä vain huippuvuosiin. Joskus se vaatii melkoista pitkäjänteisyyttä. Klassisen vuoden 1961 jälkeen seuraavat aivan huippuviinit tuotettiin kai vasta 1982 (1970-luvulla oli toki hyviä vuosikertoja, mutta ei juuri klassisia eli sellaisia, joille enää tänään olisi huippukysyntää). Hyvä spekulantti joutui siis pyörittämään peukaloita 21 vuotta, kunnes pääsi taas täyttämään kellaria.

Lähestyn nyt aihetta vain ”fundamenttien näkökulmasta”. Toki, jos satuit olemaan onnekas ja ostit lähes mitä tahansa Chateau Lafite-Rotschildin vuosikertaa olet tehnyt rahaa, koska kiinalaisten kysyntä on nostanut sen hinnan yli kaksinkertaiseksi samanlaatuisiin, muiden huippulinnojen viineihin nähden. Kiinassa viranomaisia ei kuulemma voi lahjoa millään muulla merkillä. Jopa Lafiten kakkosbrändin Carruades de Lafiten hinta on noussut pilviin, joka osoittaa hyvin, että kyse on vain epärationaalisesta hintakuplasta.

Lontoossa myytiin viime viikolla Christie’s –huutokaupassa Chateau Mouton-Rotschildin viinejä vuodelta 1982 (yht 48 pulloa) keskihintaan 996 euroa per pullo. Samassa huutokaupassa myytiin vuoden 1985 Mouton-Rotschildia (60 pulloa) keskihintaan 223 euroa per pullo. Tämäkin osoittaa hyvin, kuinka vaikeaa viinispekulointi on. Muistan molempien vuosikertojen ilmestymisen ja 1980-luvulla pidettiin yleisesti vuotta 1985 lähes yhtä hyvänä kuin vuotta 1982. Sitä se ei kuitenkaan ollut, ainakaan spekulaationa, koska viinit eivät osoittautuneet yhtä pitkäikäisiksi. Kyseessä oli tosin ehkä juuri aiemmin mainitsemani uusimpien vuosikertojen ansaitsemattoman hyvä laatuarvio.

Vuoden 2010 Mouton-Rotschild tuotiin myyntiin viime kesäkuussa. Kyseessä on (todennäköisesti) hyvä vuosikerta, ehkä jopa 1982 veroinen. Uuden viinin tukkuhinta on 600 euroa per pullo.

Voimme siis todeta, että vanhojen viinien hinnat suhteessa uuden viinin hintaan ovat korkeammat, jos vuosikerta on vastannut odotuksia (1982), mutta selvästi alemmat, jos vuosikerta on kypsynyt oletettua nopeammin (1985).

En enää muista, mitä vuoden 1982 Mouton-Rotschild maksoi, kun viini lanseerattiin vuonna 1984 mutta, jos väitän sen olleen 500-600 markkaa, en usko, että olen aivan hakoteillä. Kun käytät markka/eurokurssina noin 4,17 (eikä virallista 5,95 vaihtokurssia, koska markka devaloitui 1991-92 yhteensä noin 30%) voit laskea, että viinin tuottajahinta on 28 vuodessa noussut keskimäärin 5,5% vuodessa, eli hieman inflaatiota nopeammin (miksi, en tiedä). Vastaavasti vuoden 1985 viinin hinta on noussut vain 2% vuodessa ja vuoden 1982 viinin hinta on noussut 7,5% vuodessa.

Luvut eivät itsessään ole huonoja. Pitää kuitenkin huomata, että vanhan viinin hinnan kehitys lienee hyvin riippuvainen uuden viinin eli tuottajahinnan kehityksestä. Siis siten, että 25 vuoden päästä vuoden 2010 viinistä maksetaan ehkä 50% enemmän kuin vuoden 2035 viinistä – olettaen, että 2035 on myös loistava vuosikerta – tai 50% vähemmän, jos 2010 ei osoittaudu aivan tämän hetkisen maineensa veroiseksi. Mutta mikä on vuoden 2035 viinin lanseeraushinta suhteessa tämän päivän 600 euron tuottajahintaan, sitä en osaa sanoa. Oletettavasti inflaation verran nykyistä korkeampi?

Sijoituskohteena en siis viiniä osaa nähdä. Sen sijaan harrastuksena se antaa hyvin paljon uusia oivalluksia, innostaa matkustamiseen, kielten opetteluun, biologian opiskeluun ja niin edelleen. Ja onhan vuoden 1982 Mouton-Rotschildin tarjoileminen ehkä hauskempaa, jos se tulee omasta kellarista henkilökohtaisen tarinan kera kuin, jos sen on ostanut viime viikolla huutokaupasta.

Viiniasiantuntija löytänee tästä vastauksestani virheitä tai ainakin tulkinnanvaraisuuksia eri vuosikertojen osalta, koska en todellakaan ole mikään viiniekspertti. Uskon silti, että pystyin melko hyvin osoittamaan, miksi viini ei mielestäni ole sijoituskohde.

Phoebus ei ikinä sijoittaisi viineihin. Jonkin Bordeauxn viiden huippulinnan osakkeita voisin  periaatteessa ostaa (miksei jopa 15-20 huippulinnan) – nehän ovat yhtiöitä, joilla on erittäin vahvat brändit ja siten pysyvä kilpailuetu. Ne eivät kuitenkaan ole pörssissä.

Jos huippulinna olisi pörssissä, se olisi todennäköisesti meille liian kallis. Tämä johtuu siitä, että ne ovat ”egotrippisijoituskohteita”, vähän kuten esimerkiksi urheilujoukkueet. Ostaja saa sijoituksestaan taloudellisten tuottojen lisäksi paljon imagonpönkittämistuottoja, joille puhtaasti rationaalinen sijoittaja ei anna mitään arvoa.

Jatka ihmeessä viininharrastustasi, mutta älä sekoita sitä sijoitustoimintaasi!

.