Vko 34/09: Yhtiöiden laatu
- Olen kanssasi saama mieltä siitä, että Suomesta ei löydy montaakaan laadultaan erinomaista pörssiyhtiötä. Ovatko kaikki hoitamasi salkun suomalaiset yhtiöt erinomaisia?
Tämä kysymys esitettiin blogissa, liittyen viime viikon vastaukseeni nro 2. Olisin kiitollinen, jos jaksaisitte lukea myös blogin alkutekstin, jossa olen koko blogin olemassaolon ajan yrittänyt kertoa, miten teidän kannattaa esittää kysymyksenne, jotta varmasti huomaan myös vastata niihin.
Lyhyt vastaus on: Suomalaiset yhtiömme eivät tietenkään ole kaikki erinomaisia, mutta ne ovat mielestäni paljon keskimääräistä parempia.
Kerroin viime viikolla, että Suomeen sijoittaessamme meidän on oltava valmiita tekemään enemmän kompromisseja kuin ulkomaille sijoittaessamme. Tämä on itsestään selvää, kun ajattelee, että. Helsingin pörssissä on vain 127 listattua yhtiötä (laskin pois Terveystalon, joka on poistumassa). Maailmassa listattuja yhtiöitä on suuruusluokkaa 20.000 kpl. Miten voisimmekaan löytää Suomesta vain erinomaisia yhtiöitä, jos olemme Suomeen sijoittamalla rajanneet otannan noin puoleen prosenttiin tarjonnasta?
Tarkemmin katsottuna, Helsingin pörssin yhtiöistä 27 on ”eläviä kuolleita” tai ylivelkaantumisen takia akuutissa hengenvaarassa. Jäljelle jäävistä reilulla neljäsosalla on intressiristiriitoja (osuuskuntatyyppiset yhtiöt) tai todettuja ongelmia (esim Tamfelt) osakkaiden tasapuolisessa kohtelussa ja reilu neljännes on minulle liian pääomavaltaisia tai eivät omaa erityisiä kilpailuetuja. Nämä ovat kaikki Phoebuksen kannalta poissulkevia kriteerejä.
Lopuista 50 yhtiöstä puolet ovat minulle liian vaikeita ymmärtää. Jäljellä jää siis pari tusinaa yhtiötä – viidennes listasta – johon mahdollisesti voisin kuvitella sijoittavani. Niistä omistamme tänään kolmasosan eli ne, jotka mielestäni ovat tuon ryhmän parhaimmistoa nykyiseltä hinta/laatu-suhteeltaan. Tai ehkä pitäisi mieluummin sanoa laatu/hinta-suhde, koska fokukseni on ensisijaisesti laadussa ja vasta toissijaisesti hinnassa.
Jotta ette turhaan kysy ”Mitkä ne ovat?” kerron jo nyt, että en aio siihen vastata. En yritä olla salamyhkäinen, mutta en turhaan halua herättää pahoja tunteita kertomalla, mitkä yhtiöt minun mielestäni ovat surkeita. Jos kertoisin, mitkä yhtiöt mielestäni kylpevät erinomaisuuden valossa, kuun pimeäkin puoli olisi helppo hahmottaa.
Ulkomailla erinomaisten yhtiöiden tarjonta on yli satakertaisesti laajempi, joten miksi haluan sijoittaa kolme neljäsosaa rahastosta Suomeen? Vastaus on sanalla sanoen: Riski. Suomalaisena salkunhoitajana en ikinä voi päästä yhtä syvälle ulkomaisten yhtiöiden sielunelämään kuin kotimaassa parhaimmillaan voin päästä. Tämä ei johdu niinkään fyysisestä välimatkasta kuin kulttuurieroista. Tieto kulkee valon nopeudella, mutta se ei poista sitä ongelmaa, että ihmiset ovat eri puolella maapalloa erilaisia. Pysymällä enimmäkseen Suomessa pyrin rajoittamaan täydellisten katastrofien riskiä.
Todettakoon vielä, että poissulkevat kriteerini (ylivelkaisuus, epäeettisyys, liika pääomavaltaisuus, huono johto ja puuttuva kilpailukyky) eivät lyhyellä tähtäimellä välttämättä vaikuta positiivisesti rahaston tuottoon. Osakekurssien liikkeistä yli 90% on sattumaa, ja sokeakin kana löytää joskus jyvän. Velkaisuus – joskus myös ylivelkaisuus – voi toimia vipuna kumpaankin suuntaan.
Pitkällä tähtäimellä sen sijaan olen vakuuttunut, että rehellisten, oikeudenmukaisten, fiksujen ja konservatiivisten yhtiökumppaneiden valinta on fiksumpi strategia kuin päinvastainen vaihtoehto. Tarkoitan pitkällä aikavälillä vähintään yhtä sijoitushorisonttia (osakkeissa noin 15 vuotta) ja yhtiökumppaneilla luonnollisesti yhtiöidemme pääomistajia, hallituksia ja toimivaa johtoa.
.