Vko 11/18: Vastuullisuus/yhtiöX
1. Toivoisin että rahasto ostaa vihreitä ja eettisiä ratkaisuja kehittäviä ja tukevia yhtiöitä. Oletkin näistä varmasti jo kirjoittanut mutta kysyn uudestaan. Oletko harkinnut suoraan sijoittamista cleantech-teknologiaan, miten? Vai uskotko että salkun yritykset hoitavat sen itse? Koetko tarvetta selvittää miten eettisesti salkun yhtiöt toimivat? Mitkä ovat mielestäsi hyviä kriteerejä tähän?Phoebus ei pyri olemaan ”eettinen” rahasto. Sellaisiakin löytyy paljon – nykyisin entistä enemmän eri kriteerein toimivia – joten löydät varmasti niiden joukosta itsellesi sopivan vaihtoehdon. Mutta vastaus Phoebuksen osalta on siis yksinkertainen: se ei ole tarkoitettu sijoittajalle, joka haluaa jollain metodologialla eettisesti valikoida sijoituskohteitaan.
(Tähän väliin mainoskatko: Voit muun muassa tutustua Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Aasia –indeksirahastoihimme, jotka seuraavat Dow Jones Sustainability –indeksejä, tai Suomi –indeksirahastoomme, joka seuraa OMX Sustainability –indeksiä.)
Takaisin asiaan. Kysymys on hyvä ja ansaitsee kattavamman pohdinnan. En ole mikään tämän aiheen asiantuntija, mutta olen tietenkin pohtinut aihetta melko paljon, kun se on noussut toimialallamme yhä yleisemmäksi.
– – –
Suurin ongelma, jonka minä näen ”eettisessä sijoittamisessa” on sen määrittely. Jos kysyt tuhannelta ihmiseltä eri kulttuurialueilta mikä on eettistä sijoittamista, saat todennäköisesti kymmeniä tai satoja eri vastauksia.
Tämä on luontevaa. Demokratiassa poliitikkojen (lainsäätäjien) tehtävä on säätää ne yhteiskunnan normit, jotka kuvastavat enemmistön mielipidettä. Eettisyydellä tarkoitetaan kai yleensä normeja, jotka tulevat lainsäädännön päälle. Usein on silloin kyse normeista, jotka ovat vain vähemmistön mielipiteen mukaisia – muuten ne olisivat yhteiskunnan normeja, eli lakeja.
On aivan selvää ja aivan oikein, että poliittinen vähemmistö pyrkii lobbaamaan mielipiteitään enemmistön hyväksymiksi, jotta niistä tulisi yhteiskunnan normeja. Minusta vähemmän hyväksyttävää on, jos se tehdään väittäen, että vain tietyn vähemmistön mielipide olisi eettinen, kuten aika usein näkee tapahtuvan.
Esimerkki ehkä valaisee parhaiten mitä tarkoitan. USA:ssa on kauan ollut ns. eettisiä rahastoja, joista ensimmäiset lähtivät uskonnollisista piireistä. Eräs niistä, Ave Maria Funds, perustettiin 17 vuotta sitten ja hoitaa tänään pari miljardia dollaria. Rahastoperhe pyrkii olemaan eettinen mm. siten, että se ei sijoita abortteja edistävään toimintaan.
Itse olen täysin eri kannalla aborttien sallimisen suhteen, mutta uskon ilman muuta, että katoliset piirit pitävät pyrkimyksiään kieltää abortteja vilpittömästi eettisinä omasta näkökulmastaan. Ne vain sattuvat olemaan tietyn vähemmistön näkemys eettisyydestä, eikä demokraattinen yhteiskunta siksi ole abortteja kieltänyt. Ja hyvä niin – siis minun mielestäni, mutta ei varmaankaan heidän mielestään.
Onko eettisyys tässä tapauksessa jotenkin vielä ylevämpää kuin enemmistön lakien noudattaminen? Heidän mielestään kyllä, enemmistön mielestä ei. Sama pätee nähdäkseni monien muidenkin vähemmistöjen ajamiin ”eettisiin” aiheisiin, vaikka luonnollisestikaan asiaa ajavat ihmiset eivät maailmaa siltä kannalta näe.
Eettisyys on siis subjektiivista. Sinun ja minun etiikkani eivät ehkä aina kohtaa, mutta eettisintä on silloin (objektiivisesti katsoen), että kunnioitamme toistemme mielipiteitä, vaikka olemmekin eri mieltä. Eppu Normaalia lainatakseni: ”Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan.”
Yhtä tärkeää on olla sekoittamatta etiikkaa ja politiikkaa keskenään.
– – –
Aiheen yleistyttyä sen määritteleminen on vuosien mittaan kehittynyt. ”Eettisestä” sijoittamisesta on siirrytty puhumaan ”yhteiskunnallisesti vastuullisesta” sijoittamisesta ja ”kestävän kehityksen” sijoittamisesta. Nykyisin usein kuultava lyhenne ESG-sijoittaminen voi tarkoittaa näistä kumpaakin. Suomeksi näistä environmental, social ja governance -ulottuvuuksista voisi hyvin käyttää vaikka termejä ympäristö, yhteiskunta ja yrityshallinto, mutta nimitys YYY-sijoittaminen ei ole yleistynyt, ainakaan vielä.
Eri kestävän kehityksen sijoittamisen osatekijöitä on viime vuosina yhä voimakkaammin pyritty standardisoimaan. Pyrkimys on hyvä: vain mittaamalla voidaan tehdä relevantteja vertailuja yritysten kesken ja seurata yksittäisen yrityksen kehittymistä näiden aspektien suhteen.
Lähtökohtaisesti aika epämääräisistä asioista on kuitenkin vaikea saada edes jollain tavalla käsitettäviä ja järkeviä mittareita. Siksi tarvitaan suuret määrät eri tavoin jalostettua ”dataa” ja sen paketointia. Tällaisten tuottaminen taas on alan konsulttien näkökulmasta houkuttelevaa liiketoimintaa, joten dataa ja luokitteluja tuotetaan oikein urakalla.
Eettisyyttä tai edes toiminnan ”reiluutta” näin ei tietenkään pystytä mittaamaan. Esimerkiksi meidän maantieteellisten indeksiemme ESG-arviointeja tekevä konsultti on vuosikausia korostanut, että heidän työssään ei ole kyse etiikasta, vaan sen arvioinnista miten hyvin yritykset ovat varustautuneet ympäristöön, yhteiskuntasuhteisiin ja yrityshallintoon liittyviin liiketoiminnan riskeihin.
En aivan ymmärrä, miksi siihen tarvittaisiin juuri ESG-analyysejä, kun jokainen asiansa osaava osake- tai korkoanalyytikko on aikojen alusta miettinyt yritysten riskejä paljon laajemmalla skaalalla kuin vain ESG-asioiden suhteen?
Eräs parhaista ”vastuullisen sijoittamisen” määritelmistä mitä olen nähnyt, on alan erään pioneerin Calvert Investmentsin tekemä. Calvert perusti maailman ensimmäisen ”eettisen” rahaston 36 vuotta sitten (välttäen Etelä-Afrikan kanssa kauppaa käyviä yhtiöitä). Reilu vuosi sitten Calvertin tarina itsenäisenä yhtiönä valitettavasti päättyi, suuren rahastomarkkinointiyhtiön Eaton Vancen ostettua Calvertin toiminnot.
Calvertin vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin kuuluu esimerkiksi, että luonnonvaroja käytetään yhä tehokkaammin, että kuluttajia ei pyritä markkinoinnilla huijaamaan, että johtajia kehitetään yhtiöiden sisältä, että kriiseissä toimitaan ja tiedotetaan läpinäkyvästi ja että osakkeenomistajien varoja käytetään mahdollisimman tehokkaasti.
Allekirjoitan jokaisen noista periaatteista, vaikka Phoebus ei siis erikseen pyri olemaan ”vastuullinen” sijoittaja. Mainitsemani Calvertin periaatteet ovat yksinkertaisesti hyvää liikkeenjohtamista.
Toki myös Calvert sortuu politikointiin, kuten lähes kaikki vastuullisen sijoittamisen tahot. Yhtiö välttää esimerkiksi tupakkaa, alkoholia, uhkapelejä ja aseita. Niiden erikseen seulominen alkaa minusta olla turhan lähellä sitä rajaa, jossa politiikka ja vastuullisuus sekoittuvat toisiinsa. Ihan vastaavasti politikoi toki meidän brändirahastomme Global Top 25 Brands, eikä Phoebuskaan sellaisiin yhtiöihin sijoita ainakaan juuri nyt (paitsi ranskalaiseen TFF Groupiin, joka tekee viinitynnyreitä).
Phoebuksen kohdalla syy on, että tupakka, alkoholi ja aseet ovat taantuvaa liiketoimintaa. Niidenkin joukosta voinee löytää hyviä sijoituksia – katselin esimerkiksi José Cuervoa, kun se äsken listattiin, koska tequila kasvaa taantuvilla alkoholimarkkinoilla, mutta osake oli minusta liian kallis. Katsoin myös irlantilaista Paddy Power –vedonlyöntifirmaa ennen kuin se fuusioitui Betfairiin – vedonlyönti on netin ansiosta vielä kasvuala, toisin kuin tupakka, alkoholi ja aseet – mutta en ymmärtänyt yhtiötä riittävästi.
– – –
Eräs elämän parhaista kysymyksistä on ”miksi?” (koska sitä kysymällä oppii). Silti en ole nähnyt kovin monen vastuullista sijoittamista harjoittavan tahon kertovan, miksi sitä tehdään. Siis mihin sillä ihan konkreettisesti pyritään, ja miten onnistumista mitataan.
Pyritäänkö parempaan tuottoon? Pyritäänkö välttämään riskejä? Pyritäänkö vaikuttamaan yhtiöihin? Jokainen agenda tarkoittaa minusta erilaista lähestymistapaa, jotta toiminta olisi tehokasta.
Jos sijoittaja esimerkiksi haluaa vaikuttaa yhtiöihin, hänen lienee aika turha kuvitella voivansa tehdä sitä yksin. Toki jotkut sijoittajat järjestävät julkisia kampanjoita ja useimmat sijoittajat pyrkivät keskustelemaan omistamiensa yritysten johdon kanssa. Mutta vaikuttamista tehdään parhaiten siellä, missä päätöksiä tehdään, eli yhtiöiden hallituksissa.
Jos siis yhtiöön haluaa oikeasti vaikuttaa, tehokas tapa harjoittaa vastuullista sijoittamista olisi liittoutua muiden samanmielisten sijoittajien kanssa niin, että suurella yhteisellä omistusosuudella voidaan saada hallitusedustus. Näinhän ns. ”aktivistisijoittajat” toimivatkin, mutta ESG-sijoittajat jostain syystä harvemmin.
Jos tavoitteena taas on välttää riskejä, tehokkain tapa on olla sijoittamatta sellaisiin yhtiöihin, joissa sijoittaja näkee sellaisia riskejä, joihin yhtiön johto ei ole riittävästi varautunut. Tämä lähestyminen pätee tavallaan maantieteellisiin indeksirahastoihimme, mutta sillä erotuksella, että yhtiöitä ei lähtökohtaisesti vältetä, vaan mieluummin painotetaan sellaisia yrityksiä, joiden katsotaan hoitavan ESG-asiansa erityisen hyvin.
Ikävien riskien välttäminen koskee myös Phoebusta, vaikka en käytä ESG-kriteerejä niiden analysoimiseen. Yleisimmin mitattujen ESG-riskien kvantitatiivinen seulonta kun on mielestäni parhaimmillaankin vain pieni osa liiketoiminnan riskien analysointia. Esimerkki kertoo taas parhaiten mitä tarkoitan.
Katselin muutamia vuosia sitten tarkemmin Zoëtis –nimistä eläinlääkeyhtiötä (entinen Pfizer Animal Health), kun se irrotettiin itsenäiseksi pörssiyhtiöksi. Zoëtis on kohtuullisen kannattava maailman markkinajohtaja, jonka johtoa pidän hyvän tuntuisena, joten se olisi voinut sopia meille. Päätin kuitenkin olla sijoittamatta siihen.
Syy oli riskeissä. Zoëtisin liikevaihto oli viime vuonna 5,2 miljardia dollaria, josta 3,0 miljardia (57%) oli tuotantoeläinten lääkkeitä, Siitä kokonaiset 40%, eli noin 1,2 miljardia dollaria, oli antibiootteja.
Tiedämme hyvin, että antibioottien turhaa käyttöä pitäisi välttää, koska bakteerit tulevat ajan mittaan niille vastustuskykyisiksi. Siksi esimerkiksi USA ja Ranska ovat asettaneet tuotantoeläimille annettavien antibioottien käytölle rajoituksia. Lienee todennäköistä, että rajoituksia asettavat jatkossa useammat maat. Yli neljännes Zoëtisin liiketoiminnasta on siten laskevassa trendissä, mikä ei mielestäni näkynyt riittävästi yhtiön arvostuksessa.
Joku voisi ehkä väittää, että Zoëtisin välttäminen oli ”eettistä sijoittamista”, koska bakteerien vastustuskyky on potentiaalisesti iso ongelma ihmiskunnalle pitkällä tähtäimellä. Eikä antibioottien käyttöä vielä lainsäädännöllä juurikaan rajoiteta, joten se kuulunee vielä toistaiseksi kategoriaan ”eettiset asiat”. Mutta minulla ei ollut mitään ideologista syytä välttää Zoëtista sijoituskohteena. Analysoin vain yhtiön riskejä, kuten jokainen sijoittaja tekee (tai ainakin pitäisi tehdä).
Entä mitä ESG –konsultit sanovat Zoëtisista?
Netistä löytyy ilmaiseksi ainakin kaksi arviota. Censible –niminen yhtiö kertoo, että Zoëtis on maailman parhaimmistoa hallinnon, päästöjen vähentämisen ja kuluttajien turvallisuuden osalta, mutta maailman huonoimpia yhtiöitä hiilijalanjäljen, veden kulutuksen, henkilöstön tyytyväisyyden ja työturvallisuuden osalta.
Vastaavasti CSR Hub –niminen yhtiö kertoo, että Zoëtis on yhteiskunta-, ympäristö- ja hallintorankingeissa hieman keskimääräistä huonompi, mutta henkilöstömittareilla keskimääräistä parempi. Erityismaininnan yhtiö saa työssäkäyvien äitien hyvänä työnantajana.
Kaksi arvioijaa, kaksi melkein päinvastaista arviota. Se ei ehkä ole erityisen kummallista kun puhutaan asioista, joista kaikki eivät ole fiksusti mitattavissa.
Sen sijaan pidän kummallisena, että kumpikaan arvioija ei sanallakaan mainitse yhtiön selvästi suurinta riskiä (antibioottien käytön vähenemistä). Minusta se on nimenomaan ESG-riski. Zoëtisin omassa vuosikertomuksessa se toki mainitaan heti riskitekijälistan enimmäisenä kohtana (s.12). Yhtiöiden riskilistat kannattaa lukea, vaikka ne saattavat tuntua tylsiltä.
Vastaavasti yleisimmin käytetyillä ESG –kriteereillä ei minusta aina pidä sulkea yhtiöitä pois. Vaisala kuuluu varmaankin ”G-kriteerin” (siis yrityshallinnon) osalta maailman huonoimpiin yhtiöihin. Yhtiöllä on ns. ”staggered board”, eli hallituksesta vaihtuu kerralla vain osa, joka estäisi uutta pääomistajaa vaihtamasta koko hallitusta ja on siten yleisimmin määriteltyjen hyvien hallintotapojen vastaista. Lisäksi yhtiöllä on listaamaton äänivaltainen osakesarja.
Mutta minä en näe Vaisalan hallinnossa mitään suurta ongelmaa. Rakenne toki tarkoittaa, että perhe määrää yhtiössä, mutta perhe on hoitanut firmaa järkevästi vuosikymmeniä ja minulla on kuva, että he ymmärtävät myös vähemmistöosakkaiden olevan yhtiön omistajia. Joten laadullinen arvio pääomistajasta kertoo paljon enemmän kuin ESG –analyysissä käytettävä kvantitatiivinen kriteeri (jos olen oikeassa).
En siis näe mitään syytä käyttää ESG-arvioita Phoebuksen hoidossa. Ne voivat ehkä olla kvantitatiivinen apuväline yritysten seulontaan ennen varsinaisen analyysin tekemistä ja siten auttaa laajasti hajautettujen salkkujen ”automaattisessa” rakentamisessa (kuten maantieteellisissä indeksirahastoissamme), mutta muuta lisäarvoa ne eivät nähdäkseni tuo. Vaikka saisin ne ilmaiseksi, ne eivät kertoisi minulle juuri mitään.
– – –
Mutta, vaikka en käytä ”eettisiä” kriteerejä, Phoebuksen yhtiöiden toiminnan laadullinen arviointi on tietysti tärkeää. Itse asiassa se on Phoebuksen kaltaiselle pitkän tähtäimen sijoittajalle paljon tärkeämpää kuin kvantitatiivinen arviointi. Mitkä siis ovat ne asiat, joiden perusteella yritän päätellä yhtiön laadusta jotain?
Jos määrittelemme eettisyyden ”liiketoiminnallisesti järkeväksi ja reiluksi toiminnaksi” edesmenneen Calvert Investmentsin hengessä, niin tottakai pyrin sitä selvittämään. Phoebus pyrkii sijoittamaan yhtiöihin, jotka pitkällä aikavälillä voivat olla toimialansa johtajia ja siten ansaita keskimääräistä parempaa tuottoa pääomalleen. Silloin yhtiön johdon täytyy toimia liiketaloudellisesti fiksusti.
Parhaiden yhtiöiden löytäminen on jatkuva palapeli, koska vain harvat yhtiöt julkaisevat niitä tietoja, jotka olisivat todella tarpeellisia. Yleisellä tasolla menestyksekkäimmät yhtiöt pyrkivät samanaikaisesti maksimoimaan asiakastyytyväisyyden, henkilöstön tyytyväisyyden ja osakkaiden tyytyväisyyden, asettamatta yhtä ryhmää muiden edelle. Sen ymmärtänee lähes jokainen kokenut yritysjohtaja, mutta toiset toteuttavat sen paljon toisia paremmin.
Johdon laatu ja sen jatkuvuus onkin minulle tärkein, mutta myös selvästi vaikein kriteeri hyvien yhtiöiden löytämisessä. Haen hyvin pitkälle yrityskonsultti Jim Collinsin mainiossa kirjassaan ”Good to Great” hahmottelemia ”Level 5 Leader” –johtajia. Siis sellaisia, joilla on korkea ambitiotaso ilman ylisuuria egoja tai palkkoja, jotka ovat yritttäjiä eikä virkamiehiä, jotka rekrytoidaan yleensä yhtiön sisältä, jotka ovat avoimia, rehellisiä ja reiluja. Eräänlaisia yritysmaailman vänrikki Koskeloita ehkä, joihin asiakkaat, henkilöstö ja omistajat voivat luottaa.
Näitä löytyy mielestäni helpoimmin (ja pysyvimmin) yhtiöistä, joilla on riittävän vahva yrityskulttuuri. Se taas perustuu yleensä kilpailuetuun, jonka ansiosta yhtiöllä on vuosikymmeniä mennyt hyvin, tyytyväisiin asiakkaisiin ja tyytyväiseen henkilöstöön. Ja henkilöstön tyytyväisyys perustuu lähes aina yhdistelmään siitä, että työllä (yhtiön toiminnalla) on jokin suurempi merkitys kuin vain rahan tienaaminen sekä siihen, että eteneminen on mahdollista yhtiön sisällä.
Jos luet vaikkapa Handelsbankenin, Costcon, Fastenalin ja Progressiven vuosikertomuksia ja johtajien haastatteluja 15-20 vuotta taaksepäin luulen, että ymmärrät suunnilleen mitä tarkoitan. Ne ovat mielestäni yhtiöistämme kulttuurin osalta parhaimmistoa. Sandvik kuuluu myös jälleen tähän joukkoon, vaikka sillä oli muutamia huonomman johtamisen vuosia välissä.
Lienee aika selvää, että näitä asioita ei voi kvantifioida. Voimme toki hakea johtolankoja esimerkiksi asiakastyytyväisyydestä, henkilöstön tyytyväisyydestä, henkilöstön vaihtuvuudesta, sisäisten rekrytointien osuudesta, työturvallisuudesta, hallituksen jäsenten osakeomistuksesta ja johdon kohtuullisesta palkkauksesta, jotka kaikki ovat mitattavissa (jos yhtiö julkaisee luvut). Mutta niistäkään ei suoraan ole muodostettavissa mitään ”hyvän yhtiön kaavaa”.
Yhtiöiden laadullinen arviointi on tärkeää, mutta se on enemmän taidetta kuin tiedettä. ESG-raportointi ei tule sitä muuttamaan.
– – –
Lopuksi lyhyt kommentti kysymykseesi cleantech-yhtiöistä. Vastasin oikeastaan siihen juuri äsken viikon 06/18 blogissa. Yhtiöt sopeutuvat maailman muutoksiin tai, jos ne eivät sopeudu, ne kuolevat pois. Tämä koskee teknologian muutoksia niin energia-alalla kuin kaikilla muilla aloilla. Haavoittuvimpia ovat yleensä pelkkään teknologiaan nojaavat yhtiöt (oli teknologia sitten uutta tai vanhaa), koska niiden kilpailuedut ovat yleensä vain hetkellisiä yhden teknologiasukupolven ajan.
2. Ajatuksia Saga Fursista?
En ole yhtiötä tarkemmin miettinyt, koska se ei sovi meille. Yhtiö toimii osuuskunnan tavoin – tarkkaan ottaen turkistuottajien liitto omistaa siitä enemmistön – joka synnyttää omistajien välille intressiristiriidan, kun suurin omistaja on myös yhtiön tärkein tavarantoimittaja. Haluan, että olemme omistajana samalla viivalla muiden omistajien kanssa, enkä siksi sijoittaisi myöskään Keskoon, Raisioon, Atriaan, HKScaniin tai Metsä Boardiin, joissa on sama osuuskuntaongelma, vaikka jokin niistä olisikin liiketoiminnallisesti meille riittävän laadukas (mitä ne eivät mielestäni ole).
Voi hyvin olla, että tämä periaatteeni sulkee joskus hyviä mahdollisuuksia pois. Olen silti melko varma, että se on pitkällä aikavälillä meille hyödyksi. Liikekumppaniemme valinta on tärkeää, enkä näe järkeä ruveta sellaisten tahojen liikekumppaniksi, joilla on muitakin agendoja kuin vaurastuminen kanssamme.
Samasta syystä olen kritisoinut yhtiöitä, joissa osakesarjoja yhdistettäessä tarjotaan äänivaltaisten osakkeiden omistajalle preemioita – jolloin pääomistaja vaurastuttaa itseään liikekumppaniensa kustannuksella. Emme yleensä sellaisiinkaan yhtiöihin sijoita, vaikka intressiristiriita niissä onkin kertaluonteinen osakkeita yhdistettäessä. Tapa jolla se tehdään kertoo kuitenkin pääomistajien liiketoimintamoraalista aika paljon.
– – –
Jos ajatusleikin vuoksi Saga Furs olisi normaali osakeyhtiö, arviointi olisi vaikeampaa.
Huutokauppaliiketoiminta on mielenkiintoinen, koska se on luonnollinen oligopoli, kuten olemme nähneet esimerkiksi taidekaupassa. Se johtuu verkostovaikutuksesta eli siitä, että ostajat tulevat sinne, missä myyjät ovat ja päinvastoin. Saga Furs on ymmärtääkseni alallaan suurimpien joukossa, joten liiketoimintamalliltaan se on kiinnostava.
Turkiseläinten tarhaus kuitenkin synnyttää tietyissä vähemmistöissä paljon vastarintaa, joissain maissa jopa enemmistössä. Pikavilkaisulla minusta näyttää, että nuoremmat sukupolvet ovat vanhempia sukupolvia kriittisempiä, joten vastarinnan voinee olettaa ajan myötä vahvistuvan. Näin ollen kyseessä olisi taantuva liiketoiminta, joista en ole erityisen kiinnostunut.
Todettakoon, yllä olevan ”eettisen” kysymyksen jatkeeksi, että minulla ei ole mitään ideologista syytä olla sijoittamatta turkisyhtiöön. Silti asia on tärkeä koska, jos turkistarhaamisen vastustus laskee turkisten kysyntää, kyseessä on heikko liiketoiminta.
Oli miten oli, en siis ole tutkinut yhtiötä tarkemmin, koska sen omistusrakenne ei sovi meille.
PhoebusBlogista
Hyvät Phoebuksen osuudenomistajat,
Vastaan näillä sivuilla sijoittajilta saamiini kysymyksiin (yleensä) perjantaisin. Yritän ryhmitellä kysymykset niin, että Phoebuksen kannalta mielestäni olennaisimpiin vastaan ensin. Näin keskustelun seuraaminen on toivottavasti helpompaa.
Muistakaa, että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Hoidan teidän rahojanne, joten teillä on oikeus kysyä kaikesta, joka mieltänne askarruttaa. Toivon, että te myös käytätte tätä oikeuttanne. Arapaho-intiaanien sanoin: “If we wonder often, the gift of knowledge will come.”
Kysyä voitte sähköpostitse. En vastaa anonyymeihin kysymyksiin. Sen sijaan kysyjät säilyvät vastauksissani kaikki anonyymeinä. Siksi otan näihin viesteihin mukaan myös joitakin sellaisia kysymyksiä, joita kysyjä ei välttämättä ole tarkoittanut tähän blogiin.
Otan mielelläni vastaan kehitysehdotuksia.
Tässä blogissa esittämäni ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Ensinnäkin siksi, että oikea neuvo riippuu jokaisen sijoittajan taloudellisesta tilanteesta. Toiseksi, en tässä syvenny käsittelemiini aiheisiin läheskään sillä tarkkuudella kuin varsinaisessa neuvonnassa pitää tehdä.
Asiakaskohtaiseen neuvontaan Seligson & Co:lla on varainhoidon palveluita, jotka ovat maksullisia ja edellyttävät erillistä sopimusta. Lisätietoja ja yhteyshenkilöt tästä.
Ystävällisin terveisin,
Anders Oldenburg, CFA
salkunhoitaja