Vko 38/09: Palvelut/YhtiöX/kaupankäynti

1. Miten tärkeänä itse pidät teollisen yrityksen palvelubisnesosaamista (kuten Koneella hissihuolto ja konsultointi), analysoitko tämänkaltaisia asioita?

Perusajatuksenani on että emme voi elää ylikoulutetun kansamme avulla pelkän teollisen tuotannon voimin. Tarvitaan uutta liiketoimintaa sekä lisäämään kasvumahdollisuuksia että tasaamaan syklisyyttä. Näen että tarvitsisimme tähän maahan lisää ja parempia palveluun nojaavia bisneksiä.

Toki yritän miettiä näitäkin asioita. Palvelut voivat monissa teollisuusyrityksissä olla se tekijä, joka antaa muuten bulkkituotteita tekevälle firmalle todellisia kilpailuetuja. Mutta sinä osaat arvioida näitä palveluasioita paljon paremmin kuin minä, joten en tiedä onko vastauksellani juuri mitään lisäarvoa.

Kone on hyvä esimerkki teollisuusyhtiöstä, jolle palvelut ovat huomattavan tärkeitä. Hissihuolto on perinteisesti edustanut valtaosaa yhtiön tuloksesta, uusien hissien myynti on tuonut numeroita lähinnä tuloslaskelman yläriveille. Sama koskee esimerkiksi ruotsalaista rekkavalmistaja Scaniaa.

Itse yritän miettiä miten yhtiöiden palvelut voivat parantaa niiden kilpailukykyä. Koneen osalta en osaa vastata – hissien huoltohan on laissa säädettyä ja sitä tarjoavat niin kilpailijat kuin lukuisat pikkufirmatkin.

Scaniassa osaan hahmotella palvelujen vaikutusta ehkä hieman paremmin. Kun rekka pysähtyy, kuljetusyritys alkaa samalla sekunnilla menettää rahaa. Näin ollen Scanian asiakkaille on äärettömän tärkeää tietää, että rekka on mahdollisimman nopeasti takaisin liikenteessä. Korjausten hinta on aikatauluun verrattuna sivuseikka. Kilpailijoita parempi palvelu on erottava tekijä, joka voi olla asiakkaalle äärettömän arvokas.

Salkkuyhtiöistämme sama koskee esimerkiksi Fastenalia, joka myy niinkin tavallisia kiinnikkeitä kuin ruuveja, pultteja ja muttereita. Mutta jos öljynjalostamostasi hajoaa pultti, jonka takia tuotanto pysähtyy, tuon pultin saaminen on äärettömän arvokasta. Fastenalin liiketoiminta on siis oikeasti logistiikka- eikä tarvikebisnestä.

Samoin on talvirenkaiden myynti. Kun ensilumi tulee, renkaiden vaihtosesonki on enemmillään pari viikkoa. Kun sinä rengasliikkeen omistajana olet 18 tuntia vuorokaudesta verstaan lattialla, kuinka paljon aikaa – ja mihin aikaan vuorokaudesta – ehdit käyttää varastojesi täydentämiseen? Nokian Renkaatkin on siis logistiikkayhtiö.

Jos Harley-Davidson ei pyörittäisi diileriverkostonsa kautta HOGia (Harley Owners’ Group), kuinka paljon vähemmän asiakkaat käyttäisivät rahaa pyöriensä kustomointiin? Ja kuinka paljon vähemmän pyöriä se myisi?

Palvelut voivat myös liittyä tekniseen osaamiseen ja neuvontaan. Seco Tools (ja sen sisar Sandvik Coromant) myy asiakkailleen ennen kaikkea ratkaisuja, joilla asiakas parhaiten hänelle sopivien kääntöterien avulla voi parantaa omaa tuottavuuttaan. Kääntöterät eivät siksi ole bulkkitavaraa. Air Liquiden erikoisosaaminen on oikeiden kaasujen suunnittelu asiakkaidensa prosesseihin, ei vain kaasujen erotus ilmasta. Exel Composites kehittää jatkuvasti asiakaskohtaisia uusia sovelluksia, joilla korvataan muista materiaaleista tehtyjä profiileja. Esimerkkejä teknisistä palvelusta riittää.

Kaikilla yhtiöillä palvelutoiminnan kautta erottautuminen ei kuitenkaan onnistu yhtä hyvin. Kun paperikone pysähtyy koska viira hajoaa, se on asiakkaalle erittäin kallista. Ennakoivan huoltopalvelun ja äärettömän nopean logistiikan avulla Tamfeltin pitäisi siksi osata tehdä itsestään asiakkailleen niin välttämättömän kumppanin, että viirojen hinnasta tulee vähemmän tärkeä kilpailutekijä. Mutta niin ei ole käynyt, vaikka yhtiötä ei ymmärtääkseni voi syyttää yrityksen puutteesta. Ehkä kilpailijoillakin on yhtä hyvää tai parempaa teknistä osaamista ja logistisia ratkaisuja, en tiedä?

Selkeimmät mahdollisuudet lisätä tuotteidensa palvelupitoisuutta olisi salkkussamme olevista yhtiöistä mielestäni Tulikivellä. Olen ostanut firmalta kaksi takkaa – enkä mitään muuta. Voisin hyvin kuvitella maksavani myös vaikkapa takan vuositarkastuksista, vaikkapa nuohouksen yhteydessä, jotta tietäisin takkani olevan turvallinen, tehokas ja mahdollisimman ympäristöystävällinen. Jos firma tuo markkinoille tehokkaamman tulipesän, voisin hyvin kuvitella vaihtavani sellaisen vanhaan takkaani.

Yleisesti ottaen teollisuusfirmat ovat mielestäni hyödyntäneet mahdollisuuksiaan tarjota palveluja melko hyvin. Mutta olen yllättynyt siitä, kuinka huonosti monet varsinaiset palveluyritykset hoitavat ydintoimintaansa, asiakkaidensa palvelemista. Ajattele vaikkapa teleoperaattoreita tai lehtimyyjiä, joilta monesti puuttuu palvelualan aivan alkeellisimpien lainalaisuuksien ymmärrys. Tai kuinka muuten voi selittää sen, että uusille mahdollisille asiakkaille tarjotaan jatkuvasti alennuksia, joita vanhoille asiakkaille – siis yhtiön varsinaisille asiakkaille – ei tarjota?

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ”maantieteellisesti pienenevässä” maailmassa, jossa kilpailijoiden määrä jatkuvasti kasvaa, yhtiöiden on pyrittävä yhä lähemmäs asiakkaitaan voidakseen menestyä. Myös teollisuusyhtiöiden.

2. Olen hiljattain lukenut kirjan kirjan“The Toyota Way: Jeffrey K. Liker”. Kirja kertoo Toyotan (LEAN) tuotantosysteemistä ja siihen kokonaisvaltaisesti liittyvästä johtamisfilosofista. Ainakin tuon opuksen perusteella näyttäisi että Toyota olisi lähes täydellinen “Phoebus yhtiö” toimintaperiaatteiltaan. Oletko koskaan harkinnut yhtiötä Phoebusin salkkuun?

Onnittelut siitä, että kehität itseäsi lukemalla kirjoja hyvistä yrityksistä! Minusta parhailta oppiminen on erinomainen tapa kehittää omaa yritystoiminnan ymmärrystään ja saada omia ajatuksiaan liikkeelle. Näin on aivan riippumatta siitä, onko itse täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa tai pitääkö itse kyseistä yritystä mielenkiintoisena sijoituksena. Fiksuilla ihmisillä on aina vähintään pari hyvää, omaperäistä ajatusta jaettavanaan, joten heiltä kannattaa yrittää oppia.

Toyota on epäilemättä autoalan parhaita firmoja, mutta toimiala on erittäin vaikea. Itselleni Japani on kulttuuriltaan vieras, eikä tähänastinen onnistumisprosenttini rohkaise kovin suureen riskinottoon sikäläisillä markkinoilla. Phoebuksen historian aikana olemme omistaneet kolme japanilaista yhtiötä. Air Liquide Japan oli sijoituksena kohtalaisen hyvä, koska emoyhtiö osti firman pois pörssistä, kuten odotin. McDonald’s Japan oli huono sijoitus, osittain koska emoyhtiö ei sitä ostanut. Kulutusluotottaja Takefuji oli surkea sijoitus, koska arvioin yhtiön toimintakulttuuria aivan väärin.

En siksi pidä kovin todennäköisenä, että sijoittaisimme kovin voimakkaasti enää Japaniin.

3. Katsoin erään lehden asiantuntija-videon ja vieraana oli rahoitusprofessori NN. Todennäköisesti hän ei kerro kaikkea haastatteluissa, mutta puheiden perusteella hän ei soveltuisi mielestäni missään olosuhteissa Phoebuksen salkunhoitajaksi. Syy tähän on aktiivisuus markkinoilla. Lähes joka haastattelussa hän kertoo myyneensä ja ostaneensa. Kieliikö tällainen toiminta epärationaalisuudesta tai kärsimättömyydestä niinkin fiksun kaverin kohdalla? Hänen jos jonkun luulisi tietävän kulujen ja verojen vaikutuksen pitkällä ajanjaksolla. Toisaalta, hänhän voi kuulua siihen ryhmään maailmassa joka voittaa indeksit pitkällä jaksolla, mutta itse en usko siihen.

Tämä sinun täytyy kysyä häneltä eikä minulta.

Yleisemmin ottaen, ilman viittausta kehenkään yksittäiseen henkilöön, liiallisen kaupankäyntiaktiviteetin syitä on tutkittu viime vuosikymmenellä melko paljon. Kun itse opiskelin, käsite ”Behavioral Finance” ei vielä ollut olemassakaan, mutta useat psykologiaa ja taloustiedettä yhdistävät tutkimukset ovat hyvin mielenkiintoisia.

En ole mikään alan asiantuntija, mutta erityisesti professorien Brad Barberin ja Terrance Odeanin tutkimukset ovat jo alan klassikkoja, ja ne kannattaa lukea.

– – –

Paperissaan “Trading is Hazardous to Your Wealth: The Common Stock Investment Performance of Individual Investors” (Journal of Finance, April 2000) herrat osoittivat, että erään amerikkalaisen pankkiiriliikkeen 66.000 asiakkaan sijoitustulokset korreloivat hyvin (käänteisesti) kaupankäyntiaktiviteetin kanssa vuosina 1991-1996. Markkinatuotto oli jaksolla poikkeuksellisen hyvä 17,9% vuodessa. Tutkittujen sijoittajien riski oli markkinoita suurempi, joten koko ryhmän bruttotuotto oli 18,2% ennen kuluja. Kulujen jälkeen vähiten kauppaa käynyt viidennes sijoittajista ansaitsi nettona 18,5% vuodessa ja eniten kauppaa käynyt viidennes vain 11,4% vuodessa. Huomaa, että 7% tuottoero vastaa noin 70-80% osakemarkkinoiden normaalista keskimääräisestä vuosituotosta!

Tulokset on tässä tutkimuksessa laskettu ennen veroja, joten todelliset nettotuottojen erot olivat  verojen jälkeen tätä huomattavasti suuremmat, koska USA:ssa pitkäaikaisten sijoitusten voittoja verotetaan (muistaakseni) selvästi lievemmin kuin lyhytaikaisten.

Professorit pitävät suurimpana syynä epärationaaliseen käytökseen ihmisten luontaista omien kykyjensä yliarviointia. Ilmiön on psykologiassa aiemmin osoittanut muun muassa ruotsalainen Ola Svenson, joka vuonna 1981 paperissaan ”Are we all less risky and more skillful than our fellow drivers?” kertoi ehdottoman enemmistön (noin 80%) ruotsalaisista autonkuljettajista pitävän itseään keskimääräistä parempina.

Vielä kattavampi on samojen herrojen paperi “Just How Much Do Individual Investors Lose By Trading?”, jossa Barber ja Odean käyvät läpi kaikki Taiwanissa tehdyt osakekaupat vuosina 1995-1999. Aineisto käsittää yhteensä 590 miljoonaa osto- ja myyntitapahtumaa, joten se on ainutlaatuisen laaja.

Yksityissijoittajien tulokset ovat ainutlaatuisen surkeita. Keskimäärin he hävisivät markkinatuotolle vuosittain 3,8 prosenttiyksikköä, josta leimaverot edustivat 34%, välityspalkkiot 32%, huonot kaupat 27% ja huono ajoitus 7%. Se reilu kolmasosa, joka oli huonoja osakevalintoja ja huonoa ajoitusta, näkyy vastaavasti instituutiosijoittajien ylituottona (ennen instituutiosijoittajien kuluja).

Taiwanin erityisen masentava lopputulos johtuu enimmäkseen siitä, että yksityissijoittajat ryhmänä olivat tuolla jaksolla siellä spekulantteja eivätkä sijoittajia. Heidän salkkujensa keskimääräinen kiertonopeus oli nimittäin kokonaiset 455% vuodessa(!)

Ehkä hauskin herrojen papereista on nimeltään “Boys will be Boys: Gender, Overconfidence, and Common Stock Investment”.  Siinä professorit analysoivat 35.000 sijoittajan kauppoja USA:ssa vuosina 1991-1996 ja osoittavat, että miehet kävivät 45% enemmän kauppaa kuin naiset ja ansaitsivat siksi keskimäärin 2,65% alituottoja vuodessa, kun naiset hävisivät markkinoille vain 1,72% vuodessa.

Toivoakin toki löytyy. Paperissaan “Do Individual Day Traders Make Money? Evidence from Taiwan”Barber ja Odean osoittavat, että Taiwanin 925.000 yksityissijoittajasta noin prosentti, tarkalleen 9.389 spekulanttia, hyötyvät kaupoistaan ennen kuluja. Kulujen jälkeen heistä jää voitolle 1.455 kpl, eli 15,5% parhaista ja 0,16% kaikista treidereistä.  Jos olet kohtuullisen varma, että ranking-sijoituksesi yksityissijoittajien joukossa on parempi kuin 1/636 (tai parempi kuin 1/6,5 kaikkein parhaista ja siksi aktiivisimmista treidereistä), kaupankäynti saattaa tämän tutkimuksen tulosten valossa olla ihan suositeltava uravaihtoehto. Mutta en suosittele sitä.

– – –

On kiistatta todistettu, että yksityissijoittajien aktiivinen kaupankäynti on keskimäärin kannattamatonta. On myös kiistatta todistettu, että vain hyvin pieni murto-osa kaikista aktiivisista yksityistreidereistä pystyy kulujen jälkeen pärjäämään markkinoita paremmin. Sitä sen sijaan ei ole kiistatta todistettu, onko heilläkään ollut osaamista, vai ainoastaan hyvää tuuria.

Entä sitten instituutiot? Hehän voittivat Taiwanissa kun yksityissijoittajat hävisivät? Kyllä, mutta vain sen kolmasosan yksityissijoittajien häviöistä, jonka selittää huonot osakevalinnat ja huono ajoitus. Ja instituutioillakin on kuluja, joten heidän nettovoittonsa olivat pieniä. USA:ssa, jossa yksityissijoittajat eivät spekuloi kuten Taiwanissa, instituutiot ryhmänä sen sijaan hävisivät markkinoille, koska yksityissijoittajat ryhmänä voittivat hieman markkinat ennen kuluja (suuremman riskinoton ansiosta), vaikka hävisivätkin reilusti kulujen jälkeen. Edes ammattisijoittajat eivät siis keskimäärin hyödy kaupankäynnistä.

Aniharva meistä voi olla varma, ettei kuulu niihin 635:een joka 636 yksityissijoittajasta, jotka häviävät turhalla kaupankäynnillä. Liiallisen kaupankäynnin selitykseksi jää siksi erinäiset aivojemme luontaiset toimintahäiriöt, eli psykologiset vinoutumamme. Niistä löytyy hyvä yhteenveto professori Daniel Kahnemanin paperista ”Aspects of Investor Psychology”.

Lukekaa se ajatuksella, ja katsokaa välillä peiliin. Ainakin minä näen siellä aina välillä pienen spekulantin, jonka yritän parhaani mukaan häätää.

Olen lähes varma, että kysymyksesi kohteen kohdalla syynä liialliseen kaupankäyntiin ovat juuri psykologiset seikat. Monesti tuntuu siltä, että sijoitukset ovat paremmin kontrollissa kun niitä jatkuvasti hieman muuttelee. Itselläni on usein sama tunne, joten ymmärrän sen hyvin. Mutta tunne on silti vain harhaa.

Omien rahojensa tuhlaaminen turhaan kaupankäyntiin on ajattelematonta mutta, varsinkin jos kaupankäynnillä on viihdearvoa, se ei ole suuri synti. Sen sijaan asiakkaidensa rahojen epärationaalinen tuhlaaminen olisi salkunhoitajalta vastuutonta. Siksi Phoebus tulee jatkossakin käymään vain vähän kauppaa.

.